sunnuntai 24. toukokuuta 2015

pääsykokeita ja vähän muuta

Hei vaan! VAKAVA-kokeesta alkaa olemaan jo kohta kolmisen viikkoa - miten tää aika lentää näin nopeesti?! Koska VAKAVA sattuu olemaan valtakunnallinen, kävin tekemässä kokeen Oulun yliopistolla, vaikken sinne tänä vuonna opiskelemaan hakenutkaan. Vähän jännitti, mutta en todellakaan ollut minkäänlaisissa paniikin sekaisissa fiiliksissä kuten viime vuosina :'D hyvä niin.

Kokeesta jäi ihan hyvä fiilis, koe tuntui jopa yllättävän (ja tavallaan ärsyttävän) helpohkolta. Toiveikkuuteni jatkoon pääsystä alkoi kuitenkin karista mitä lähemmäs tulosten julkaisupäivää lähestyttiin. Ihanaa kyllä kutsu kuitenkin kävi - vieläpä Helsingin soveltuvuuskokeisiin!!!

Olen niin onnellinen saamistani VAKAVA-kokeen pisteistä ja siitä, että ne riittivät juuri Helsingin yliopistoon! Nyt vain toivon parasta, että kesäkuun alussa koittavissa soveltuvuuskokeissakin menisi hyvin.

Mitäs muuta toukokuussa? On ollut vappu ja äitienpäivä sekä niiden kunniaksi valmistettuja herkkuja. Yllä olevassa kuvassa näkyykin äitienpäivän brunssi, jonka valmistin yhdessä systerini kanssa. Banaaniletut, on ne vaan niin hyviä. Lisäksi olen painanut kesätöissä hautausmaalla. Sen verta hyvin olen kesätöissäni viihtynyt, että ihan mielelläni olisin siellä vielä pidempäänkin. Ens viikko on jo kuitenkin vika työviikko.

Ilmat ovat olleet muuten aika sateiset ja viileät, mikä on vähän harmi juttu. Luonnon heräämistä on ollut kiva seurata, mutta lämpimämmät säät - tulkaa jo!

Kivaa toukokuun loppua!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

kipinän hetki



Siis kääk, huhtikuun vika viikko jo käynnissä! Meno on viime aikoina ollut aika stressin täyteistä, lähinnä ensi viikolla koittavien kirjallisten pääsykokeiden takia. Fiilikset kokeeseen valmistautuessa ovat menneet kyllä aikamoista vuoristorataa - välillä ahdistaa enemmän, välillä taas vähemmän. Niitäkin hetkiä on ja tulee, kun fiilis on varsin itsevarma ja osaava. Stressi pysyy silti, hah.

Mutta onhan tässä ollut muutakin kuin vain pääsykokeita. Oon mm. saanut kesätyöpestin (hurraa!), ihaillut keväisiä maisemia kera kameran ja luukuttanut tätä kipaletta. Lisäksi pääsiäisen aikaan varmistui yhden unelmani toteutuminen, jonka ajatteleminen tuntuu kuitenkin yhä kaiken tämän pääsykoehässäkän keskellä melkoisen absurdilta... Joka tapauksessa, suuri seikkailu on odottamassa!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

kevättä ilmassa




Suloisia alkukevään ilmoja, pähkäilyjä ja suunnitelmia tulevasta, pikkusiskon synttärit... Maaliskuu on kyllä sujunut todella ihanissa ja kutkuttavissa merkeissä! 

torstai 26. helmikuuta 2015

makumatkalla jeppiksessä


Päätettiin pari päivää sitten hiihtolomaa viettävien siskoni ja äitini kanssa pyörähtää makumatkalle Pietarsaareen Friends & Brgrs -nimiseen hampurilaisravintolaan. Paljon on kyseinen ravintola suitsutusta kerännyt, joten odotukset olivat kyllä melkoisen korkealla haukatessani veggie-burgeria, jonka täytteestä löytyi mm. kidneypavuista ja kikherneistä valmistettu pihvi. Ja niinhän siinä kävi, odotukset eivät ainoastaan täyttyneet, vaan ylittyivät kirkkaasti! Ranskalaiset oli myös maittavia, mutta kyllä toi burgeri oli vaan jotain ihan superia - niin paljon makua! Luultavasti paras maistamani burgeri ikinä.

Makumatkat Friends & Brgrs'lle saavat mun puolesta siis jatkua. Ehkä keväämmällä uudelleen?