keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

hurmaava pavlova

Heippa! Juhannuksena hieman lupailin postaavani herkullisen pavlova-reseptin, ja tässä se nyt viimeinkin tulee. Pavlovassa on siis kyse marenkipohjaisesta herkusta, jonka voi valmistaa joko yhdeksi isoksi kakuksi tai sitten pienten pavlova-leivosten muotoon. Itse olen tykästynyt tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Pavlova on ihanan kesäistä ja pehmeää, kerrassaan suussasulavaa. Lisäksi pavlova on kovin yksinkertaista valmistaa. Valmistukseen kannattaa kuitenkin varata tarpeeksi aikaa, sillä uunissa sitä joutuu pitämään melko pitkään -  varsinkin mini pavlovoitten kohdalla uunia saa olla vahtimassa monta tuntia, sillä leivoksia on todennäköisesti enemmän kuin yksi pellillinen odottamassa uuniin menoa.


Pavlova (n. 15 kpl)

Pohja:
4 valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 tl omenaviinietikkaa

Täyte:
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
marjoja
kinuski- tai suklaakastiketta
sitruunamelissan lehtiä
+ marenkimurua

♦ Kuumenna uuni 125 asteeseen.
♦ Erottele valkuaiset huolellisesti keltuaisista ja vatkaa valkuaiset höttöiseksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen joukkoon puolet sokerista samalla voimakkaasti vatkaten.
♦ Yhdistä maissitärkkelysjauhot loppuun sokeriin ja lisää seos hiljalleen vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää, noin 5 min ajan. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki.
♦ Jos haluat valmistaa pavlova-kakun, asettele marenkimassa leivinpaperille. Pavlova-leivoksia varten pursota tai lusikoi marenkivaahto pyöreisiin kasoihin (halkaisija n. 8 cm). Muista jättää leivoksen keskelle kuoppa lisäämällä korkeutta reunoihin - näin täyteelle jää hyvin tilaa.
♦ Laita uuniin alatasolle ja paista pavlova-leivoksia noin tunti. Anna jäähtyä.
♦ Valmista kermavaahto maustamalla se sokerilla ja vaniljasokerilla. Voit myös halutessasi tehdä kinuskikastiketta tai sulattaa suklaata suklaakastikkeeksi.
♦ Lusikoi kermavaahtoa pavlova-leivosten keskelle ja lisää päälle tuoreita marjoja. Voit viimeistellä koristelun ja makuelämyksen kinuski- tai suklaakastikeella, sitruunanmelissan lehdillä sekä murskatulla marengilla. Huom! Säilytä marengit pakattuna kannelliseen laatikkoon ja täytä ne vasta ennen tarjoilua.
♦ ♦ ♦

VINKKI!  Tähtityllaa käyttämällä saat pavlova-leivoksiin nätinnäköisen kuvion. Paistoajan kanssa kantsii myös olla tarkkana - uunista riippuen paistoaika voi olla vähän alle / yli tunnin. Pursota pelille myös ihan pikkuisia marenkipaloja niin voit marenkien uunissa oloajan jälkeen kokeilla niistä, onko marenki tarpeeksi kypsynyt. Marenkipalaset voi käyttää lopuksi koristelussa marenkimuruna.

Tuoreilla marjoilla kruunattuna pavlova sopii ihan loistavasti kesäiseksi herkuksi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan reseptiä, vielä kun tätä kesää on jäljellä!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

pori jazz

Viikko sitten perjantaina (17.7.) olin fiilistelemässä Porissa Pori Jazz -festareiden merkeissä! Kun keväällä selvisi, että Pori Jazzien perjantaipäivän artistikattaukseen kuuluu kolme brittiläistä tähtilaulajaa, liput kyseisille festivaaleille oli kerta kaikkiaan hankittava.

Porin Kirjurinluodon lavalle nousseet tähdet olivat Jessie J, Paloma Faith sekä Emeli Sandé. Viimeksi mainittu on lukeutunut pidemmän aikaa lempiartisteihini, ja olenkin haikaillut Emeli Sandén keikalle hartaasti jo kauan. Myös Jessie J on laulaja, jonka olen ajatellut haluavani nähdä livenä, sillä mimmin asenne ja monet kappaleet ovat kolahtaneet muhun ja lujaa. Paloma Faithin tuotanto taasen ei ollut mulle ennen Pori Jazzeja niin tuttua, vaikka hyvänä laulajana häntäkin olen muutaman kipaleen perusteella pitänyt.


Ekana lavalla tästä kolmikosta nähtiin Jessie J. Keikasta jäi todella hyvä mieli - Jessie J lauloi upeasti ja esiintyi luontevasti, mutta oli lisäksi jotenkin niin hauska ja sympaattisen oloinen. Who You Are oli illan aikana kuulluista kappaleista se, jonka aikana liikutuin eniten.

Jessien jälkeen lavalle nousi Paloma Faith, jonka aloitusta en ikäväkseni pystynyt jonottaessani ruokakojulle (...) seuraamaan kovin tarkasti. Paloma Faithilla ja hänen bändillään oli joka tapauksessa kivan energinen meno ja ihastuinkin kovasti moneen mulle ennestään tuntemattomaan kappaleeseen. Kuten Jessie J, myös Paloma Faith lauloi livenä hienosti.


Vikaksi Kirjurinluodon lavan valloitti Emeli Sandé, joka oli livenä juuri niin lumoava ja suloinen kuin olin toivonutkin. Monien vanhojen ja ihanien kappaleiden lisäksi Emeli Sandélta kuultiin myös yksi uusi kipale, en vain malttaisi oottaa uuden levyn julkaisua!


50. kertaa järjestetyillä Pori Jazzeilla oli kaiken kaikkiaan viihtyisä tunnelma. Pori Jazzien henkeen kuuluu, että ihmiset saavat tulla sinne hyvän musiikin nautiskelun ohella viettämään piknikkiä, ja aika moni niin oli tehnytkin. Joskus jos Pori Jazzeille vielä eksyn - ja tämän vuoden kokemuksen myötä voisin sinne mielelläni eksyäkin - viltin ja eväiden mukaan ottaminen ei olisi yhtään hullumpi idea.

Ai niin, sen lisäksi etten ollut aikaisemmin käynyt Pori Jazzeilla, nämä olivat myös elämäni ensimmäiset festarit ikinä! Kyllä se festarikärpänen taisi mua puraista, haha.

torstai 9. heinäkuuta 2015

onnesta sekaisin


Heinäkuun eka päivä ne vihdoin ja viimein tuli - tulokset yliopistolta! Ja voi kyllä, mä tein sen! Pääsin Helsingin yliopistoon luokanopettajan koulutukseen! Pari päivää sitten postilaatikosta kolahtaneen kirjeen mukaan vieläpä täysin soveltuvuuskoepistein. Wooou! Mulla kyllä oli soveltuvuuskokeiden jälkeen melko optimistinen olo, mutta silti tämä myönnetty opiskelupaikka tuntuu kaikessa ihanuudessaan hitusen häkellyttävältä. Hyvällä tavalla häkellyttävältä tietysti, suuri unelmani kun on nyt toteutunut! ♥

En kuitenkaan aloita opiskeluja vielä tulevana syksynä. Lähden nimittäin ensi kuussa au pairiksi Englantiin! Tarkoitus olisi viipyä siellä ensi kesään, ja vasta sitten muuttaa Helsinkiin ja aloittaa opiskelut. Yliopistoon olen kuitenkin joutunut ilmoittautumaan läsnäolevaksi, kiitos opetusministeriön keksimien ei-niin-nerokkaiden uudistusten. Kirjoittelen piakoin lisää au pairiksi lähtemisestä! Valmistelujen kanssa oon jo vauhdissa, mutta paljon on myös tekemistä jäljellä.

Täältä onnen sekaisista fiiliksistä toivotan kivaa kesän jatkoa, onneja muille koulupaikan saanneille sekä tsemppejä niille, joille ei paikka tänä vuonna auennut. Älkää luovuttako unelmistanne.