tiistai 1. maaliskuuta 2016

kevään merkkejä st james's parkissa

Kävin tammikuun lopulla tehdyllä Lontoo-visiitilläni St James's Parkissa. St James's Park sijaitsee aivan Lontoon kuuluisimpien nähtävyyksien lähistöllä, sitä ympäröivät esimerkiksi niin Big Ben, Westminster Abbey, Trafalgar Square kuin Buckinghamin palatsikin. St Jame's Park osoittautui melko pieneksi mutta tunnelmalliseksi puistoksi, joka kuitenkin kerää eniten pointseja juuri erinomaisen sijaintinsa takia. Puistossa on todella ihana pistäytyä, kun yhdistää sinne visiteeraamisen jonkin (tai usemamman!) lähitienoon nähtävyyden kera.

Erittäin ison yllätyksen koin nähdessäni puiston täynnä ihanan keltaisia narsisseja. Narsisseja tammikuussa - whaaat?! Vaikka kevät on antanut merkkejään jo tammikuusta, on kevään tulo täällä tänä vuonna ilmeisesti tavallista aikaisemmassa. Host-äitini mukaan narsissit ovat nimittäin aloittaneet kukintansa yleensä vasta kuukautta myöhemmin. Narsissit näyttivät joka tapauksessa lumoavilta hehkuvan ilta-auringon loisteessa. Myös puistossa asustavien pelikaanien puuhastelua oli hauska seurata.

Ihanaa maaliskuun alkua!

perjantai 26. helmikuuta 2016

cambridge osa 2 - kaupungin lumoa

Nyt olisi tokan Cambridge-postauksen aika! Jatkoin tosiaan kasvitieteellisestä puutarhasta kohti Cambridgen keskustaa. Ikävä kyllä mun kamera ei ollut oikein yhteistyöhaluinen, siitä nimittäin loppui akku kesken reissua... Voi sitä harmituksen määrää! Ei auttanut muu kuin napata loppupäivä kuvia puhelimalla, siksi postauksen kuvat ovat osaltaan vähän kökköjä.

Ihastuin Cambridgeen niin kovin. Se oli jotenkin todella ihana paikka. Siellä oli vehreyttä, historiallisia ja upeita taloja sekä eloisa, viihtyisä meininki. Kerta kaikkiaan vaan niin kaunista kaikkialla.

Cambridgehän on todella tunnettu sen yliopistostaan, enkä mäkään voinut poistua Cambridgestä ilman satoja vuosia vanhojen yliopistorakennusten ihastelua. Yksi upeus oli King's College, joka kannattaa ehdottomasti tsekata myös The Backs nimisen puistoalueen kautta. Maisemat ovat hurmaavat (postauksen toka kuva).

Haluiaisin vielä kovasti palata Cambridgeen jonakin päivänä tässä keväällä. Jospa mulla olisi ensi kerralla kameran akku ladattuna, hehe. Lisäksi punting-ajelu, joka mulla jäi kokematta, voisi olla takuulla toteuttamisen arvoinen juttu.

lauantai 6. helmikuuta 2016

cambridge osa 1 - happy apple day!

Mulla on ollut tarkoitus tehdä postaus Cambridgesta jo kauan sitten, mutta nyt, vihdoin ja viimein, päätin tarttua Cambridge-kuvien muokkaamisen ja tämän tekstin kirjoittamiseen. Reissu Cambridgeen tuli tehtyä siis lokakuun lopulla, kun mulla oli vapaata host-lasten half termin myötä. Aika kauan sitten, miten aika on voinut mennä näin nopeasti?!

Cambridge University Botanic Gardenissa sattui olemaan visiittini aikana tapahtuma nimeltä Apple Day. Päätin suunnata aluksi sinne, koska tapahtuma kuulosti todella hauskalta ja muutenkin Canbridgen kasvitieteellinen puutarha vaikutti kiinnostavalta. Ja voi että! Kaunis ilmakin saattoi nostattaa tunnelmaa, mutta Apple Day oli aivan ihana. Tapahtumassa oli paljon iloista porukkaa (hämmennyin kun kuulin peräti pari kertaa suomea), houkuttelevia kahvikojuja (söin tajunnanräjäyttävää omenapiirakkaa, nam!), musiikkia (ja sen tahtiin tanssivia lapsia) sekä markkinat (joissa yrittäjät myivät esim. omenia, hunajaa, juustoja...). Lisäksi paikalla oli apple tasting eli eri omenalajikkeiden maistiaiset. Jonoa oli sen verta paljon, etten viitsinyt jäädä jonottelemaan, mutta maistiaiset olivat mielestäni loistoidea omenapäivän ohjelmistoon.



Cambridgen kasvitieteellinen oli muutenkin todella upea. Ihan henkeäsalpaavan kauniilta ja taianomaiselta näytti erityisesti syksyn punaisista lehdistä hehkuva puu ja sitä ympäröivä vesistö. Fiilis ei ehkä välity kuvasta mitä parhaiten, mutta luonnossa se näytti todella upealta. Sisäänpääsy puutarhoille oli muuten jotain viiden punnan luokkaa, ilmainen huvi ei siis ollut kyseessä. Eipä kovin paha hinta kuitenkaan.

Kasviteteellisessä tarpeeksi kuljettuksiani, lähdin kohti Cambridgen kanaalia ja keskustaa. Kuvia ja tunnelmia Cambridgen muista maisemista seuraavassa osassa!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

winter wonderland ja lontoon jouluvaloja

Marraskuusta aina tammikuuhun Lontoon Hyde Parkin oli vallannut tapahtuma nimeltä Winter Wonderland, josta jo hieman edellisessä postauksessa höpötin. Tapahtuma oli täynnä tivolilaitteita, toinen toistaan överimpiä valojuttuja sekä jouluisia ruoka- ja tilpehöörikojuja. Kävin hämmästelemässä Winter Wonderlandia pariin otteeseen, mutta pakko sanoa etten viihtynyt siellä erityisen hyvin. Meno oli aika teennäinen ja kreisi.


Värikkäät valot ovat kova juttu Englannissa jouluisin, toinen tosi monille tärkee juttu joulun aikaan on pukeutua christmas jumperiin tai christmas puddingia muistuttavaan pipoon - itse asisassa tästä villityksestä kertoo hyvin esimerkiksi se, että host-perheeni esikolla oli koulussa yhtenä päivänä christmas jumper -päivä. Christmas jumperit olivat suosittuja myös kuopuksen koulun joulutapahtumassa, jossa kävin host-lasten kanssa eräänä marraskuisena päivänä. Lapset olivat tuolloin innoissaan tavatessaan Father Christmasin, minä taasen päästessäni maistamaan englantilaista jouluherkkua, mince pieta.

Nyt on kuitenkin jo helmikuu, ja ihanaa että onkin. Kevät nimittäin lähestyy! Lunta täällä on satanut ainoastaan yhtenä tammikuisena päivänä, eikä lumi hädin tuskin sitä yhtäkään päivää maassa kestänyt. Ulkona voipi jo bongailla kukkasia siellä sun täällä, mikä tuntuu aika uskomattomalta. Ihastuksissani olen varsinkin ollut suloisesti kukkivista puista, ne ovat lumoavia.