torstai 26. helmikuuta 2015

makumatkalla jeppiksessä


Päätettiin pari päivää sitten hiihtolomaa viettävien siskoni ja äitini kanssa pyörähtää makumatkalle Pietarsaareen Friends & Brgrs -nimiseen hampurilaisravintolaan. Paljon on kyseinen ravintola suitsutusta kerännyt, joten odotukset olivat kyllä melkoisen korkealla haukatessani veggie-burgeria, jonka täytteestä löytyi mm. kidneypavuista ja kikherneistä valmistettu pihvi. Ja niinhän siinä kävi, odotukset eivät ainoastaan täyttyneet, vaan ylittyivät kirkkaasti! Ranskalaiset oli myös maittavia, mutta kyllä toi burgeri oli vaan jotain ihan superia - niin paljon makua! Luultavasti paras maistamani burgeri ikinä.

Makumatkat Friends & Brgrs'lle saavat mun puolesta siis jatkua. Ehkä keväämmällä uudelleen?

tiistai 24. helmikuuta 2015

kuurankukkia ja tulppaaneja


Viime viikkoina olen ahertanut avoimen yliopiston opiskelujen kimpussa. Vielä tovin niiden parissa aion viettääkin, kunnes maaliskuun loppupuolella kasvatustieteiden perusopinnot vaihtuvat VAKAVA-kokeeseen pänttäämiseen. Haen siis tänä keväänä kolmatta kertaa luokanopekoulutukseen (viimeksi paikka jäi vain vajaan pisteen takia saamatta...) joten tavoitteet on tällä kertaa erittäin korkeella. Ja paineet...

Lisäksi olen hakenut kesätöitä, nähnyt ihania elokuvia, haaveillut kesästä sekä iloinnut valoisemmista ilmoista - lunta kyllä riittää täällä vielä hiihtoladuille asti, mutta tuulessa tuoksuu jo aavistus keväästä.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

alku

Tässäpä tämä nyt olisi - uusi blogini ja sen ihka ensimmäinen postaus! Mun bloggailut oli loppua melkein kokonaan, kunnes katsoin kuitenkin parhaaksi aloittaa bloggailutouhut puhtaalta pyödältä. Ja ah, miten raikkaalta nyt tuntuukaan, taisin tehdä juuri oikean päätöksen.


Täällä ruudun toisella puolen näpyttelen siis minä, 20-vuotias tyttö nimeltä Senja. Tykkään mm. ikuistaa hetkiä ja maisemia valokuviin, seikkailla ja nähdä maailmaa, fiilistellä lempimusiikkini tahtiin, kokata / leipoa herkkuja, eläytyä tarinoihin kirjojen ja leffojen parissa sekä telmiä perheemme Oliver-hauvelin kanssa. Tällä hetkellä vietän toista lukion jälkeistä välivuotta kotikaupungissani Kokkolassa asustaen. Haaveammattini on jo lapsesta asti ollut opeksi ryhtyminen, joten yliopistoon luokanopettajakoulutukseen olisi tarkoitus vielä suunnata.

Blogiini aion tuttuun tapaan raapustella kuulumisiani ja ajatuksiani sekä tietysti ennen kaikkea postailla valokuvia niin luonnosta, arjesta kuin vähän muustakin. Elämää sen kujeineen täällä siis tullaan ainakin näkemään. Ja kaikkea somaa, aikamoiseksi esteetikoksi kun itseäni voisin sanoa. Lisäksi oon aika pohdiskelevaa tyyppiä, joten joskus saattaa jotain diipimpääkin matskua tänne eksyä.

Ei muuta kuin tervetuloa sekä vanhat että uudet lukijat!