Joulu tuli ja meni, samoin uusivuosi. Paluuni joululomalta takaisin Englantiin on sekin ehtinyt jo tapahtua. Lähtöfiilikset takas Englantiin oli vähän ristiriitaiset. Kotona ja Suomessa oli niin ihanaa, että tuntui melko haikealta lähteä pois rakkaitten ja kaikkien Suomi-mukavuuksien keskeltä. Toisaalta tieto siitä, kuinka paljon mulla on aupparointini aikana yhä seikkailtavaa jäljellä, teki lähdöstä aika houkuttelevan.
Suomeen palatessa oli aika hassut fiilikset. Hiljainen lentokenttä ja ruuhkaton meininki kaikkialla oli jotenkin pysäyttävää Lontoon vilinässä vietettyjen kuukausien jälkeen. Ja olihan niissä metsien ja puutalojen jälleennäkemisessä oma hohtonsa. Samoin kuin lumisissa maisemissa.
Mulla oli siis todella ihana ja rentouttava loma Suomessa. Vietin suloisen joulun, sain superkivoja joululahjoja, nauroin kippurassa, herkuttelin äitin tekemällä pizzalla, saunoin, leivoin, pelasin pleikkaa, söin paljon suklaata ja join paljon glögiä, leikin koiran kanssa... Sain vain olla. Kävin myös katsomassa iskän ja systerin kanssa uuden Star Wars -elokuvan The Force Awakens. 10 vuotta Stars Warsia fanittaneena täytyy sanoa, että The Force Awakens oli mielestäni jopa ehkä paras kaikista Star Wars -elokuvista. Se oli törkeen hyvä!
Joululoman päivät kuluivat kyllä aivan turhan nopeasti, mutta ainakaan täällä ei ole yhtä pimeää ja kylmää kuin Suomessa. Toisaalta pakkasmaisemat on aika kauniita, nyyh... Seuraavassa postauksessa onkin luvassa vähän kuvia pakkasista, joten stay tuned.
Säkenöivää ja riemukasta uutta vuotta 2016!
Säkenöivää ja riemukasta uutta vuotta 2016!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti