torstai 21. tammikuuta 2016

joulutunnelmaa rochesterissa

Moikka! Kävin ennen Suomessa piipahtamista au pair -porukan kanssa Rochesterissa. Kaupunki on vain 50 km päästä Lontoosta, joten matka sinne junalla St Pancrasin asemalta ei kestänyt kovin kauaa. Rochesterissa oli meneillään visiittimme aikana kaksikin joulutapahtumaa, joiden perässä mekin Rochesteriin olimme suunnanneet. Mekin, sillä emme todellakaan olleet ainoita paikalle eksyneitä - porukkaa oli valtavasti.


Yksi järkätyistä tapahtumista oli Dickensian Christmas, joka on saanut tapahtunimensä englantilaisen kirjailijan Charles Dickensin mukaan. Evening Standard osasi kertoa Charles Dickensin asuneen aikoinaan Rochesterin lähettyvillä sekä saaneen kaupungista inspiraatiota kirjailijan työhönsä. Näin ollen monet hänen tarinoistaan sijoittuvat Rochesteriin. Eräs Dickensin tunnetuimpia teoksia on A Christmas Carol (suomeksi Saiturin joulu), joten siksipä kyseinen tapahtuma sopi hyvin joulukuussa vietettäväksi.

Tarina saiturin joulusta on jo parin vuosisadan takainen, joten tapahtumassa oltiin haluttu panostaa sen ajan tyyliin. Taphtumaan kuului eräänlainen kulkue, johon osallistuneet ihmiset olivat pukeutuneet 1800-lukua henkineisiin vaatteisiin. Se sopi vallan hyvin Rochesterin tunnelmaan, sillä itse kaupunki oli myös melkoisen historiallisen näköinen. Vanhoja rakennuksia riitti.


Lisäksi Rochesterissa järjestettiin joulumarkkinat. Ennen Rochesterissa käyntiä olin jo nähnyt Lontoossa Winter Wonderland -nimisen joulutapahtuman, jonka jälkeen en enää osannut yllättyä nähdessäni jouluiset markkinat täynnä tivolilaitteita ja övereitä jouluvaloja. Winter Wonderlandiin verrattuna Rochesterin joulumarkkinat olivat aika pientä. Se ei siis ollut mikään huono juttu, tiivis tunnelma loi ihan viihtyisän tunnelman mulled winen hajuisten hajujen leijaillessa ilmoissa. Samalla tuli tietysti ihasteltua Rochesterin linnaa sekä katedraalia - ainakin ulkoapäin ne näyttivät todella vaikuttavilta.

Ihmisiä oli kyllä älyttömästi liikenteessä, joka vaikeutti aika paljonkin valokuvaamista. Samalla vilinä vaikeutti Rochesteriin tutustumista - oli tavallaan haastavaa nähdä kaiken sen jouluhössötyksen läpi - miltä kaupunki näyttäisi ilman saitureita, maailmanpyöriä ja tekolunta? Kivaa kuitenkin oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti