Marraskuusta aina tammikuuhun Lontoon Hyde Parkin oli vallannut tapahtuma nimeltä Winter Wonderland, josta jo hieman edellisessä postauksessa höpötin. Tapahtuma oli täynnä tivolilaitteita, toinen toistaan överimpiä valojuttuja sekä jouluisia ruoka- ja tilpehöörikojuja. Kävin hämmästelemässä Winter Wonderlandia pariin otteeseen, mutta pakko sanoa etten viihtynyt siellä erityisen hyvin. Meno oli aika teennäinen ja kreisi.
Värikkäät valot ovat kova juttu Englannissa jouluisin, toinen tosi monille tärkee juttu joulun aikaan on pukeutua christmas jumperiin tai christmas puddingia muistuttavaan pipoon - itse asisassa tästä villityksestä kertoo hyvin esimerkiksi se, että host-perheeni esikolla oli koulussa yhtenä päivänä christmas jumper -päivä. Christmas jumperit olivat suosittuja myös kuopuksen koulun joulutapahtumassa, jossa kävin host-lasten kanssa eräänä marraskuisena päivänä. Lapset olivat tuolloin innoissaan tavatessaan Father Christmasin, minä taasen päästessäni maistamaan englantilaista jouluherkkua, mince pieta.
Nyt on kuitenkin jo helmikuu, ja ihanaa että onkin. Kevät nimittäin lähestyy! Lunta täällä on satanut ainoastaan yhtenä tammikuisena päivänä, eikä lumi hädin tuskin sitä yhtäkään päivää maassa kestänyt. Ulkona voipi jo bongailla kukkasia siellä sun täällä, mikä tuntuu aika uskomattomalta. Ihastuksissani olen varsinkin ollut suloisesti kukkivista puista, ne ovat lumoavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti